Yuki Kajiura

 Syntynyt: Elokuun 6, 1965 Tokio, Japani

Yuki on käynyt yliopiston

Lempijuoma: Tee

Lempiruoka: Japanilainen ruoka, etniset ruuat

Lempikirja: "The Hotel New Hampshire" kirjoittanut John Irving

Lempimusiikki: Oopera,klassinen, Techno, Pop

Studiokone: PowerMac G4/533MHz (384M) ja monia intsrumentteja

Äänityökalut: ProTools, Digital Performer




Isänsä työn vuoksi Kajiura asui länsi-saksassa vuoteen 1972 ja keskikoulu vuosiin saakka.
Hänen ensimmäinen musiikipala, mikä hänellä oli kirjoitettuna 7-vuoden iässä, oli jäähyväislaulu hänen isoäidilleen.

Valmistumisensa jälkeen (Tokiossa) hän alkoi toimia ohjelmoijana, mutta käänsi kuitenkin kelkkansa toiseen suuntaan. Hän myöntää, että hänen isänsä on vaikuttanut tähän päätökseen, koska hänen isänsä oli suuri oopperan ja klassisen musiikin ihailija.

Heinäkuussa 1992, Kajiura teki debyyttinsä naistrio See-Sawissa. See-Sawiin kuului hänen lisäkseen Chiaki Ishikawa (laulaja), Kajiura itse (taustalaulua, kosketinsoittimet) ja Yukiko Nishioka. Seuraavina kahtena vuotena trio julkaisi kuusi singleä ja kaksi albumia, mutta vuonna 1995 trio hajosi/meni tauolle väliaikaisesti. Nishioka päätti alkaa kirjoittajaksi, kun Kajiura on ahertanut soolomuusikon uran parissa säveltämällä musiikkia toisille artisteille, tv-sarjoihin, mainoksiin, elokuviin, animaatioihin ja peleihin.

2001 Kajiura ja Ishikawa herättivät henkiin See-Sawin. Samoihin aikoihin Kajiura sai kutsun Koichi Mashimon animaatiostudio Bee Trainin leipiin. Ensimmäinen projekti oli kuuluisa Noir. Sarjan statuksesta huolimatta arvostelijat, kriitikot ja kaikki kirjoittajat kehuivat soundtrackiä läpimurroksi animaatiomaailmassa ja vaaralliseksi, mutta menestyväksi sekoitukseksi oopperaa ja ranskalaistyylin musiikkia.

Kajiura on nauttinut artistin vapaudesta, kun Mashimo tarjosi hänelle yhteistyötä Noir-animen kanssa, sekä heidän yhteistyöläisien ja myöhempien projektin myötä. Mashimo ei koskaan asettanut rajoja tai vaatimuksia. Hän antaa Kajiura ntehdä sävellyksensä ja on aina ollut tyytyväinen musiikkiin.

Vuonna 2002 See-Saw osallistui Mashimon toiseen projektiin nimeltä .hack//SIGN, mistä tulikin laajalti tunnettu tv-sarjana sekä pelinä ja sen soundtrack myi yli 300 000 kopiota! Sarjan tuotannon aikan Kajiura tapasi Emily Bidingerin, joka oli vaikuttanu äänellään Kajiuraan. Emily toimi myöhemmin Kajiuran vokalistina yli 10 liitekappaleess/kuvituskappaleessa. Kajiura vitsaili Anime Expo 2003-tapahtumassa kutsumalla Bidingeriä hänen englannin opettajakseen.

Yksi See-sawin jäsenistä lauloi "Mobile Suit Gundam SEED-animen lopetusteeman, joka oli "Anna ni Issho Datta no ni", mikä myi yli 200 000 kopiota aiheuttaen sensaation animaatiomaailmaan.

Dreamfield, See-Sawin ensimmäinen julkaisusta (yhdeksään vuoteen) tuli hitti ja albumi myi yli 100 000 kopiota vuonna 2003! Samana vuonna Kajiura julkaisee oman sooloalbuminsa, joka oli nimeltään "Fiction", jonka lauluja hän esitti Kaliforniassa Anime Expo-tapahtumassa.

Kajiuran sooloprojektiin kuului myös FictionJunction, joka ei ole alias, vaan projektin nimi. Projekti piti sisällään monia yhteistyöläisiä, kuten Yuuka Nanri, Asuka Kato ja Kaori Oda. FictionJunction YUUKA, jonka solistina nimen mukaan toimi Yuuka, oli tuottoisin projekti. Vuonna 2004 FictionJunction YUUKA esitti aloitus- sekä lopetusteeman Mashimon animessa "MADLAX". Seuraavana vuonna julkaistiin FictionJunction YUUKAn ensimmäinen albumi, Destination.

Vuonna 2007 ilmestyi FictionJunction YUUKAn toinen albumi, Circus.
2008 ilmestyy Kajiuran uuden projektin (Kalafina) single Oblivious.

Kajiuran uusin projekti Kalafina julkaistiin vuonna 2007. Kalafina esittää teemalaulut Kinoko Nasun filmisarjaan; "Kara No Kyoukai". Mystiseen ryhmään kuuluu neljä jäsentä, jotka Kajiura on valinut. Laulajina Kalafinassa toimii Wakana Ootaki, Keiko Kubota, Maya ja Hikaru.

Kalafinalta on tähän mennessä ilmestynyt kaksi singleä, joissa solisteina toimi Wakan ja Keiko. Julkaisuista voi lukea lisää (Media => Julkaisut). Kajiura on julkaissut uuden singlen, jossa solisteina toimii Maya ja Hikaru. Singlen nimi on ARIA.

Kalafinan ensimmäinen puolisko (Wakana ja Keiko) osallistui myös Dream Port-konsertteihin, joka oli siis Revon (Sound Horizon) ja Kajiuran yhteistyötä. Kesällä ilmestyy Dream Port-single, jossa on myös yhdenkappaleen live-dvd.